Sodan soutumies -teoksen sanat

26.10.2021


SODAN SOUTUMIES
Olen haamu luinen
pohjassa Ruotsinsalmen
siunaamatta, saattamatta,
muista mua ei kenkään mainen
makaan syvällä viidenkolmatta sylen

Unohtunut oon, oli nimeni Antti

Enkä nyt pääse pois, se soi
päässäni ontossa soi
jonka kuningas keksi, loi
se sävel muodossa
menuetin, kovin kankeassa

Mikä voitto? Mikä oli saavutus verisen taiston?
Raja pysyi paikallaan, suuri serkku Katariina tuhahti
jos edes viuhkansakaan asialle suhahti

Kustaa voitollaan piti hovin kurissaan
kunnes salamurhaajan luoti vei, hänet luoti vei
Olihan teatteria elo hovissaan
ja loppu – niin komea esirippu

Mutta hänet, kuningas, siunattiin, minua ei.
Antti olin,
nyt vain haamu luinen
makaan ikuisesti, ainiaan
siunaamatta, saattamatta, muistamatta kenenkään
syvällä viidenkolmatta sylen

Kävi rusthollille käsky:
Mies rannikolle, soutajaksi!
Olin soldat, ylläpidetty, meriä käymätön, uimaan kykenemätön
kuten miehet muutkin

Nyt oli miestarve suunnaton, sillä piti kouluttaa
ei metsään, ei jalan, ei ratsuin tielle taiston
vaan airoihin saaristolaivaston

Sillä ratkaisevat taistelut
ja väliin tuulettomat veet
tarvitsivat airoon miehet, jotka koulut kovat läpi käyden
osasivat käskyt, niitä noudattaa
joka tiukan paikan tullen

Laivaan noustiin, Starkotteriin
luokkaa hemmema- eli hämeenmaa
jossa miestä kolmattasataa
Antti soutupaikalle,
alas tykkikannelle
kumarassa kulkien
pääkannen alle

otteeni airoon sovitin
tahtiin vierustoverin
ja jättilapoihin muihin, sovitin
Pitkät päivät hartioin ja jaloin vastaan pannen
kiskoin, kiskoin käskyin rivakoin
huudettuina kieleen ruotsin

Ro öfver alt!

-lavat veteen, soutamaan

Ligg på årorne!

-airot vaakaan, ammutaan

Stryk!

-nyt joutuin huopaamaan

Ja sitten…

Harjoituslaukaus!
LIGG PÅ ÅRORNE!
(laukaus, kaiku)

Vanhat tiesivät
jos ohi kuula menee, suhahtaa se vaan
vaan et ehdi kuullakaan kohti tulevaa

Viikot kuluu kevään, väliin sataa, tuulee
Vain rannassa saa evään
ja unen lyhyen
jossa aina vain samat käskyt kuulee päässään

Ro öfver alt, Ligg på årorne, Stryk…!

On rakoilla kädet, puristaa kengät
paita hiertää ja persukset
taudit miehiä kaataa, me terveet saamme raataa
kovempaa, kovempaa vaan

Pysykää tahdissa! Säpsähdän, soutua korjataan
Hiljaiset tuulet, hiljaiset veet
eteen ei pääse, minkäpä teet
eteen ei pääse, minkäpä teet
aallot maininkeina meitä keinuttavat

Airot veteen, soudetaan
laiva saadaan liikkumaan
se on ainoa keino kulkea kohti taistelua
meitä odottavaa
Kuninkaan laivasto, saaristolaivasto
kuninkaan laivasto, joka suojaa valtakuntaa viholliselta
Saadaanko laivamme sinne, saadaanko Starkotter sinne
Se vihollisen kohtaa, vihollisen kohtaa

Hiljaiset tuulet, joten airoilla kiskotaan vaan
raskaaseen matkaan kuninkaan laivaa
raskaaseen matkaan, raskaaseen matkaan
Tuuletta ainoa keino on soutaa, airoilla soutaa

Tyystin on tyyntyneet, tuulet tyyntyneet
ei maininkikaan keinuta, kun saavutaan asemiin
ankkuriin, tulikantaan
odottamaan

Lounatuuli nousi, nyt sousi myrskynä laine

Laivamme kaikki ankkuroituina tulikannaksi
kylki tykein, kanuunoin, vihollisen turmaksi

Koitos alkaa! Tykkeihin soutumiehetkin!
Ammutaan, ei mies voi peittää pelkoaan!
Aaaa…!

Mikä tuolla?
Tykki vedetään lataukseen, aukosta näemme…

Laiva kaatuu, vajoaa
Vihollisen saaristofregatti, Svjatoi Nikolaj
itsepäisesti sinniteltyään
aivan seulana kyljestään
uppoaa laskematta lippuaan

kun ei suostunut päällikkö antautumaan
miehet sadat vei mukanaan

(taistelua, laukaus, laidan rikkoutuminen – sitten rauha)

Meihin osui, kylkeen Starkotterimme

Kun tykkiportin säleiksi
löi kuula iskullaan
kuin terävät veitset ruumistani runteli
puu, ja monta muuta miestä tappoi hajotessaan

Kompuroida koetin ylös, pääni löin
huomasin, jalan yhden menetin, joten kaaduin vaan
laiva kallistui, aukolle rikkonaiselle vierin
osumasta hajonneelle
ja putosin, aallokkoon meren putosin

enpä jäänyt verta vuotamaan
ei ehtinyt välskäri sitomaan,
ei haavojani polttamaan
sillä näin jo melkein unta ikuisinta
hapetonta, kun veteen pudottuani
minut aalto peitti, alleen painaen

En uinut, en osannut, eihän meistä kukaan
nyt vain vajoan ja vajoan
Tuska loppuu ehtimättä alkaakaan

Näen jo unta hapetonta
ja maailmasta katoan

Ajan pyörä pyörii
Syö talvet, keväät, lihat luista
vuosien kulussa kalvenneista

kun taas meri pääsee jäästä
tuulet hiljaiset ajastaikain päästä
unhoon painavat tuhannet
meren vainajat

Luut kalkkavat joskus vastakkain
virtain niitä keikuttaissa,
Antti olin, nyt haamu luinen, toista jalkaa vailla
Antti, jota eivät muista mannuilla, ei mailla, ei maissa

Mutta hei mies! Sinä, kuka lienet
joka salkoa luusormin puristat, pitelet?
Lippusi Venäjän on hapertunut
jo aikaa ollut siinä olet
kuin istua nököttäisit
pohtimassa syitä synkän syvän

Olitko Nikolajn päällikkö Marshall? …nuori mies…
Sinä ylpeä jäärä, itsepää,
miehistös toit tänne pohjaan
turhaan, nuo sadat, kovin turhaan

Palkkasoturi ulkomaan,
ei saatu sua lippua laskemaan?
Olisit antautunut ja heidät säästänyt
piinasta tästä päästänyt

Sotilaan kunnia kuolo! Niin huutaa Marshallin haamu,
kunnia tappiossa kuolo, elo ois ollut häpeä!

Nyt on kunnioineen
pohjassa Ruotsinsalmen veen
mies yli laidan hypännyt
astui alas lippuineen
kanssa tuon jo hapertuneen,
jota sormet luiset puristamaan jäi

(Kustaan sävellyksen kaiku)

Kuningas Kustaa kalliollaan,
hän, Kolmas,
säveltää menuetin voittonsa huumassaan
sen perkeleellinen kaiku menee luihin,
niiden onttoihin ytimiin

kalkkaa kalmankalloimme seinämiin

Herra merten, sodan ja rauhan
armahda meitä vainaita
turhaan hukkuneita

meitä siunaamattomia, saattamattomia,
maisen väen unohtamia

liian äkkiä nukkuneita, luitamme vaalenneita
syvyydessä viidenkolmatta sylen

armahda meitä

Atso Almila