avoin
Henriikka Teerikangas
Horn

Henriikka Teerikangas soittaa Kymi Sinfoniettassa käyrätorven vuorottelevana äänenjohtajana. Kokkolalaislähtöinen Teerikangas aloitti käyrätorvensoiton 9-vuotiaana Keski-Pohjanmaan konservatoriossa, josta hän siirtyi ensin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen ja lukion jälkeen Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen koulutusohjelmaan opettajinaan ensin nuorisokoulutuksesta alkaen Timo Ronkainen ja myöhemmin maisteriopinnoissa myös Tommi Hyytinen.  Opintojensa aikana Teerikangas vietti vaihtovuoden Universität Mozarteumissa Salzburgissa, Itävallassa, käyrätorvitaiteilija Radovan Vlatkovicin luokalla. Ennen kiinnitystään Kymi Sinfoniettassa Teerikangas on vieraillut useiden suomalaisten orkesterien riveissä, mm. Keski-Pohjanmaan kamariorkesterissa, Turun filharmonisessa orkesterissa, Jyväskylä Sinfoniassa ja Sinfonia Lahdessa, sekä nykymusiikkiyhtye Zagros-ensemblessä. Luonnontorvi, käyrätorven esi-isä 1700-luvulta, on Teerikankaalle sydäntä lähellä ja onneksi sitä pääsee soittamaan Kymi Sinfoniettassa klassisessa ja varhaisromanttisessa ohjelmistossa, kuten Mozartissa ja Beethovenissa. Kamarimuusikkona Teerikankaaseen voi törmätä 5parts-puhallinkvintetissä ja Pohjalaisessa Käyrätorviyhtyeessä.  Teerikangas on valmistunut myös Sibelius-Akatemian puhallinorkesterinjohdonluokalta ja johtaa Helsingissä Akateemista puhallinorkesteria.