 |
|
Tule konserttiin
Neuvoja
ensikertalaiselle!
Onnea hienosta päätöksestä lähteä
kuuntelemaan elävän orkesterin musisointia konserttiin! Tässä muutamia
asioita, joita ensikertalaiset saattavat usein miettiä:
Seurassa
vai yksin? On ihmisiä, jotka nauttivat erityisesti siitä, että
voivat käydä konserteissa, ym. tapahtumissa yhdessä jonkun ystävänsä,
tuttavansa tai vaikkapa puolisonsa kanssa. Asioita ja kokemuksia on mukava
jakaa toisen kanssa, eikä oudossa paikassa liikkuminenkaan tunnu seurassa
ylitsepääsemättömän jännittävältä. Toisaalta
esim. konserteissamme käy myös paljon sellaisia ihmisiä, jotka tulevat
mielellään aivan yksin nauttimaan musiikista ja tunnelmasta. Usein ihmiset
löytävät myös konserteista tuttuja, joiden kanssa on mukava rupatella
väliajalla. Sitä paitsi, jos kaipaa hyvää seuraa, konserteista sitä
saattaa myös löytää!
Mistä
liput? Mistä liput ja mitä ne maksavat? Nyt kannattaa klikata
itsensä kohtaan LIPUT
». Kymi Sinfoniettalla on Kymenlaaksossa monia lippujen
ennakkomyyntipaikkoja, kauempaa tulevat saavat avun kätevästi esim.
valtakunnallisen Lippupalvelun
kautta. Myös orkesterin toimistossa myydään lippuja, samoin kuin tuntia
ennen konserttia ovelta. Normaalisti konserttilippu Kymi Sinfoniettan
konserttiin maksaa 15/11/6 €.
Mitä
pitää laittaa päälle? Valinta on täysin
vapaa. Musiikkia voi kuunnella ja siitä nauttia rennommissa,
virallisemmissa kuin juhlavissakin vaatteissa. Riippuu paljon kuulijan
mielentilasta ja esim. päivän kiireisyydestä, millaisissa vaatteissa
konserttiin tullaan. Joskus tekee mieli juhlistaa iltaa ja pukea parhaat
päälle, joskus taas ryntää kiireesti paikalle kuullakseen konsertin
ehtimättä kiinnittää suurempaa huomiota pukeutumiseensa. Tule sellaisena,
miltä itsestä mukavalta tuntuu!
Missä
on paras istua? Tämäkin on makukysymys, ja paras vastaus löytyy
varmaankin muutaman konsertissa käymisen ja erilaisen paikan kokeilemisen
jälkeen. On ihmisiä, jotka haluavat ehdottomasti mennä istumaan
parvekkeelle, josta on yleensä paras näkyvyys lavalle ja sen tapahtumiin.
Mutta löytyy myös niitä, jotka haluavat istua ehdottomasti permannolla
akustisista tai muista syistä.
Milloin
taputetaan? Yleensä lavalle tulevia taiteilijoita tervehditään
aplodein. Toinen tapa on taputtaa jokaisen kappaleen jälkeen. Monissa
kappaleissa on useita osia. Yleisesti vakiintunut käytäntö on, että yleisö
taputtaa vasta koko kappaleen jälkeen. Jos nyt käy kuitenkin niin, että
taputtaa 'väärässä' kohdassa, peli ei ole menetetty!
|
 |
|
 |
|
|