 |
|
Orkesterin historiaa
Kymenlaakson musiikkiperinteen juurilla
Kotkan seutu »
Kouvolan seutu »
Kotkan
orkesterikulttuurin historiaa lyhyesti
| 1800-luku
| 1900-luvun alku |
1963-1977 |
1977-1997 |
1999 |
Musiikkikulttuurin juuret kurkottautuvat
pitkälle historian havinaan
Kotkan seudulla. Varhaisin maininta Kotkan seudun musiikillisista oloista
on jo vuodelta 1801, jolloin alue
vielä kuului Venäjälle luovutettuun ns. Vanhaan Suomeen:
Ruotsinsalmen linnoituksessa Kotkan
saarella oli 59 soittajaa käsittävä venäläisen varuskunnan
soittokunta. Vuosisadan lopulla v.
1878 samalle paikalle perustettiin
Kotkan kaupunki.
|
Puistolan urheilupuiston soittolava
1910-luvulla
|
Aluksi tässä ”savolaisten Amerikassa” ei kulttuurilla kuitenkaan vielä
ollut sijaa, mutta naapurikunnissa Haminassa, lähinnä varuskunnan
suojissa, oli musiikin harjoitus yleistä ja konserttielämä vilkasta.
Vuonna 1882 Kotkalaiset musiikinharrastajat saivat oman puuhamiehen, kun
paikkakunnalle muutti muusikko Th. Sörensen, joka perustamalla ja
johtamalla useita teollisuuslaitosten ja VPK:n kuoroja ja soittokuntia
sekä antamalla pianonsoiton- ja laulunopetusta loi pohjan kaupungin
tulevalle musiikkielämälle. Ensimmäinen kaupungin soittokunta perustettiin
1890-luvun alussa J.G. Lindellin johdolla, ja samoihin aikoihin syntyi
musiikkiyhtyeitä mm. työväenliikkeen piirissä.
Kotka kuului myös Haminaan 1876 perustetun Kansanvalistusseuran
haaraosaston vaikutuspiiriin aluksi lähes jokavuotisten alueellisten
laulu- ja soittojuhlien merkeissä. Ensimmäiset järjestettiin Kymissä 1898,
ja seuraavana vuonna 1899 osallistui Kotkan juhliin jo 20 kuoroa ja 5
soittokuntaa.

Louhen Jouhi - lisätiedot puuttuvat
(Lähteet: Kymenlaakson Sanomat 1934, Hannele Dolkin tutkimus, Otavan iso
musiikkitietosanakirja, Kymistä Kotkaan II, asianosaisten haastattelut.
Kuvat: Kymenlaakson maakuntamuseo, orkesterin arkistot)
|
 |
|
 |
|
|