Yleistä

Kymi Sinfonietta on energinen 30 soittajan orkesteri Kymenlaaksosta. Se kon- sertoi säännöllisesti kahdessa kaupungissa, Kotkassa ja Kouvolassa. Orkesterin taiteellinen johtaja on kapellimestari Yasuo Shinozaki.



Kymi Sinfonietta aloitti toimintansa 1.1.1999. Orkesterin perinteet ovat kuitenkin pitkät, sillä se koostuu pääosin vuoden 1998 lopussa yhdistettyjen Kotkan ja Kouvolan kaupunginorkestereiden muusikoista. Kahden kaupungin voimavarat yhdistämällä on pystytty luomaan iskukykyinen sinfonietta-kokoonpano. Orkesterin ylläpitäjä on Kymenlaakson Orkesteri Oy, jonka omistavat Kotkan ja Kouvolan kaupungit. Suomen orkesterikartalla Kymi Sinfoniettan tekee ainutlaatuiseksi tämän yhteistyömallin lisäksi myös orkesterin osakeyhtiömuoto. Orkesterin hallinnollisena johtajana on vuodesta 2000 lähtien työskennellyt toimitusjohtaja Riikka Luostarinen.

Kotkan kaupunginorkesterin kapellimestarina syksystä 1997 toiminut Juha Nikkola kutsuttiin Kymi Sinfoniettan taiteelliseksi johtajaksi vuoden 1999 alussa ja hänen panoksensa uuden orkesterin kehittämisessä ja soinnin hiomisessa oli ensiarvoisen tärkeä. Nikkolan kausi Kymi Sinfoniettassa päättyi keväällä 2003, jolloin hän siirtyi Lohjan kaupunginorkesterin taiteelliseksi johtajaksi. Vuosina 2004-2006 Kymi Sinfoniettan päävierailijana toimi Dmitri Slobodeniouk tuoden ohjelmistoon uusia vivahteita. Vuoden 2007 alusta taiteellisen johdon on ottanut käsiinsä valloittava Yasuo Shinozaki, joka on tehnyt kansainvälistä uraa mm. Los Angelesin filharmonikoissa, Japanissa ja Iso-Britanniassa.





Yasuo Shinozaki



Sinfonietta-nimitys kertoo, että Kymi Sinfonietta on pienemmän kamariorkesterin ja suuren sinfoniaorkesterin välimuoto: orkesterissa on kaikkiaan 30 vakinaista soittajaa, joista 17 jousisoittajaa, 12 puu- ja vaskipuhaltajaa sekä yksi lyömäsoit- taja. Kymi Sinfoniettan sointia on rakentamassa kansainvälinen joukko ammatti- muusikoita niin Suomesta, Virosta, Puolasta kuin Unkaristakin.

Orkesteri konsertoi lähes viikoittain Kotkan konserttitalolla (Eliel Saarinen, 1907, 463 paikkaa) ja Kouvolan kaupungintalolla (Bertel Saarnio & Juha Leiviskä, 1968, 378 paikkaa). Kymenlaaksolainen yleisö on luonteeltaan vastaanottavaista ja innostunutta, ja konsertti-illoille onkin leimallista välittömän intiimi ja lämmin tunnelma. Orkesteri antaa myös kirkko- ja promenadikonsertteja sekä esiintyy tilauksesta erilaisissa juhlatilaisuuksissa ja tanssiaisissa. Orkesteria voi tilata esiintymään eri kokoonpanoissa vaihdellen jousikvartetista tai puhallinyhtyeestä vaikkapa tanssimusiikkia tai kevyttä klassista soittavaan orkesteriin.

Kymi Sinfoniettan ohjelmisto on hyvin laaja ulottuen pienistä kamarimusiikkiteoksista suuriin sinfonioihin, joita esitetään myös yhteistyössä muiden orkestereiden kanssa. Lisäksi orkesteri soi hyvin viihteellisemmänkin musiikin parissa; yhteistyö kotikaupunkien teattereiden kanssa on tuonut myös oopperat, operetit ja musikaalit orkesterin ohjelmistoon.



Tulostajan versio »
copyrights toteutusnitro